Lupa oleskella

Oli tullut aika uusia herrasväen oleskeluluvat tällä saarella luvan kanssa oleskeluun. Jo ennakkoon varauduimme tulevaan koitokseen mm. minä ottamalla kaksi viikkoa hermolomaa ja isäntä varakäämienkorvikkeita hamstraamalla, sillä tiesimme niiden tulevan tarpeeseen. Sen lisäksi aloitimme hakemusruljanssin hyvissä ajoin – tai niin me poloiset mitään tietävät pohjoismaalaiset valkonaamat luulimme.

Ensinnäkin, hakukaavakkeita saimme odotella noin 10,080 minuutin verran. En tiedä oliko muste loppunut saarelta vai oliko kaavakkeille asetettu jokin vuosittainen valmistuskiintiö, joka oli nyt ylitetty mutta joka tapauksessa näin kävi.

Toisekseen, pakollisen suosituskirjeen saaminen paikallisen rahaministeriön ulkosuhteiden alidirektoraatin ylimmän alivaltiosihteerin kansliasta kesti sekin aikansa – Saturnuksen vuosissa mitattuna noin 0.005297 vuotta.

Tässä vaiheessa olin vielä kohtalaisen tyytyväinen sekä toiveikas asioiden etenemisvauhtiin. Tämä osoittautui kovin ennen aikaiseksi henskelien paukutteluksi.

Kaikki tarvittavat paperossit valokuvineen, sormenjälkineen, DNA-näytteineen, ja lottokuponkeineen päivineen laitoin lähetin matkaan ja hänet hakemaan tuota tarvitsemaamme lupaa OLLA. Ja mitä, vain saadakseni koko pumaskan bumerangina takaisin ennen kuin ehdin kissaa sanoa.

Oleskelulupahakemustamme ei suinkaan ollut hylätty. Vielä pahempaa. Sitä ei oltu käsitelty. Syy: rahaministeriön ulkosuhteiden alidirektoraatin ylimmän alivaltiosihteerin suosituskirjeestä puuttui YKSI sana. Yksi.

Kyllä. Vanhat silmänne kuulivat jälleen kerran oikein. Koska em. kirjeestä puuttui sana ”ilmaiseksi” ei immigraation virkamiesnaishenkilö ollut suostunut käsittelemään hakemustamme.

Ei kun uutta yritystä. Tällä kertaa soppaan lusikkansa lisäsi työnantajani kirjoittaen ystävällismielisen postauksen selittäen, että koska meikäläisten ei ole ennenkään tarvinnut pyytää o-lupia ”ilmaiseksi” ei kai sitten nytkään. Vähänpä poloinen työnantajani tiesi.

Kuin dejà-vu tuli hakemuksemme jälleen kerran paluupostina takaisin ennen kuin ryhävalasta ehdin sanoa, samoin omistuskirjoituksin kuin aikaisemmin: Pitää pyytää ”ilmaiseksi”. Tässä vaiheessa oli o-lupiemme vanhentumiseen enää 96 tuntia joista vain 1440 minuuttia virka-aikaa jolloin hakemustamme voitaisiin siis käsitellä.

Eipä siinä auttanut itku vihannesmarkkinoilla. Pyysimme PIKANA rahaministeriön ulkosuhteiden alidirektoraatin ylimmältä alivaltiosihteeriltä uutta kirjettä, jossa tämä suosittaisi herra-rouva immigraatioherraa ystävällisesti myöntämään meille oleskeluluvat ILMAISEKSI.

Ja kas kummaa. Johan alkoi Lyyti kirjoittamaan. Saimme kirjeen miltei äänennopeudella ja sen myötä o-luvat alta Jupiterin aikayksikön. Mahdottomasta oli tullut totta.

Voimme taas huokaista helpotuksesta ja vain olla, ihan luvan kanssa.