Debatti debatista debatoitu
Saaremme tulevien presidentinvaalien lähestyessä on kahden pääkandidaatin – Herra X ja Herra Y – välillä uumoiltu pidettävän ”live” eli reaaliaikainen debatti eli väittely eli vastakkainasettelua hakeva keskustelu. En tiedä kenen ”tietoon” tämä saarta reilun viikon verran kuohuttanut huhu perustui mutta minä kun sen kuulin, suhtauduin siihen kohtalaisen varauksellisesti niin kuin yleensä kaikkeen mitä kuulen, luen, näen, maistan, haistan ja tunnen tällä saarella.
Sillä aikaa, kun sanomalehti toisensa jälkeen viikon ajan spekuloi ja kirjoitti monta (tyhjää) juttua ko. aiheesta, odotti kansa kynsinauhojaan pureskellen kandidaattien avustajien kahdenvälistenkeskustelujen debattia koskevaa tulosta. Minä sen sijaan söin hyvin ja nukuin yöni rauhassa maailmanympärimatkaunia katsellen. Ja mitä lähemmäksi ratkaisun hetkeä pääsimme, sitä sikeämmin minä nukuin ja sitä varmemmaksi tulin siitä ettei ko. debattia tulisi.
On kiva olla edes joskus oikeassa. Tämän aamun lehti tiesi kertoa, että Herrojen X ja Y avustajien debatti debatista oli debatoitu, lopputuloksena päätös siitä ettei debattia pidettäisi. Mikä jymy-YLLÄTYS!!!
Ja selityksiä oli tietenkin täkäläiseen tapaan joka lähtöön, jokaiselle äänestäjäkohderyhmälle omansa. Kumpaisenkin leiri syytti tietenkin toista neuvottelujen kariutumisesta. X ei suostunut väittelyn televisioimiseen vain valtion kanavalla, Y ei tykännyt X:n ehdottamasta väittelyn puheenjohtajasta jne. jne. Oli oikea syy mikä tahansa, en edelleenkään ole hämmästynyt, sillä tässä maassa eivät poliitikot myönnä (ainakaan julkisesti) pääsevänsä yhteisymmärrykseen mistään.
Loppupeleissä jompikumpi tai molemmat jänistivät mutta saivatpahan herrat kuitenkin jänistykselläänkin julkisuutta tästäkin episodista, näin vaalien alla…
Sopupeliä?

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home