Joku roti

Ettei tämä elämä menisi ainoastaan politikoinniksi niin jauhetaan välillä jostain muusta. Vaikka ruuasta… Nimittäin.

Leivissä on eroja kuten viineissä. Suomalainen jos kuka sen tietää. Ja minä tiedän koska olen suomalainen. Ja näillä ansioilla voin epäröimättä teitä valistaa, että enpä ole tältä saarelta vielä hyvää leipää saanut. Siis suomalaisen mittapuun mukaan ja se puuhan on päätä huimaavan korkea ja oksakas.

Vaki ruokakauppamme täällä myy ”ruisleipää”. Tai niin poloiset leivästä tietämättömät kaupanpitäjät luulevat. Totuushan on tietenkin, ettei tämä ko. leipä rukiista ole kuullutkaan saatikka käynyt sen kanssa kaljalla. Väriltään se on hiekanruskeaa ja maultaan… Koska tämä on perheohjelma, riittänee, kun sanon ettei rukiinmakuinen.

Kokeilunhaluisina ihmisinä kerran sitä isännän kanssa ostimme vain todetaksemme, ettei koskaan enää. Laitetaan nekin rahat mieluummin televisiolupaan.

Miten täällä sitten suomalainen käntty-narkomaanikko elää? Yksiselitteisesti: syömällä Suomesta matkalaukuittain tuotettua näkkileipää ja kerran kuussa pyhäpäivisin, korvan taustat pestyämme, Porilaisten marssin tahdissa pakkasesta siivaleet oikeata Vaasan Ruispalaa!!!

Joskus joudumme tietenkin henkemme pitimiksi turvautumaan lokaaleihinkin tuotoksiin ja ulkomaisiin korvikkeisiin. ”Ruisleivän” lisäksi täällä on muitakin halpoja piraattikopioita tarjolla. Esimerkiksi: paahtoleipä, vaalea leipä, vaaleampi leipä, valkoinen leipä ja valkaistu leipä. Lisäksi konditoriasta voi aurinkoisena kautena hyvällä onnella saada hiukan rusketusta saaneen patongin tai tyhjää täynnä olevan kroisantin. Katukeittiössä käteen isketään pita-leipä. Intialaisessa ravintolassa tarjolla on naan-leipä.

Ai niin. Ja joku roti.

Että näillä eväillä.