Keskimääräistä onnellisempi
Kaikenmaailman indekseistä ja vertailuista on tullut ainakin länsimaalaisen kansalaisena olemisen arkipäivää. Kuka milloinkin on kilpailukykyisin (Suomi), teknologisesti edistynein (Suomi), USA vastaisin (Suomi), surkeimman ruokakulttuurin omaava (Ranska ja Italia) jne. jne.
Hiljattain palstoilla käväisi juttu suomalaisten sijoittumisesta EU:n onnellisuus-vertailussa. Itseäni ainakin tulos hämmästytti ja sain hieraista korviani pariinkin kertaan jutun luettuani. Me härmäläiset nimittäin olemme ko. tutkimuksen mukaan onnellisempia kuin EU-kansalaiset keskimäärin! Ja tämä ei ole ennen aikainen aprilli-pila eikä kuulemma ensimmäinen kerta, kun tällaisia tuloksia saadaan. Ajatella! Jossain mekin sentää pärjätään vaikka talviolympialaiset ovat taas menneet alakanttiin ja formuloissa ajaa tällä kaudella vain kolme suomalaista kuskia.
Syinä moiseen onnellisuuteen on kuulemma se, että suomalaiset luottavat toisiinsa ja yhteiskuntaansa enemmän kuin yksikään muu EU-kansa. Tuosta voisi kyllä joku kateellinen (ranskalainen) päätellä, että olemme myös keskimääräistä naivimpaa kansaa.
Tanskalaiset sen sijaan eivät varmaan ole kateellisia koska vain tanskalaisilla menee kyseisen vertailun mukaan suomalaisia paremmin. Tämä tutkimus on tosin varmaan tehty ennen nimeltä mainitsematonta piirroskohua, kun Arlaakin joku vielä osti ja oli turvallista olla tanskalainen ja kivaa puhua kuuma peruna suussa (ts. tanskaa).
Hiukan Suomen sijoittumista tutkimuksessa täytyy kyllä kyseenalaistaa sillä eikös Suomi ole aina keikkunut itsemurhatilastojen kärkijoukoissa. Miten se ja onnellisuus-indeksissä sijoittuminen kulkevat käsikädessä? Varsinkin, kun ko. tutkimus on löytänyt jotain negatiivistakin. Nimittäin: suomalaiset ovat keskimääräistä kroonisesti sairaampia.
Onneksi onnellinen suomalainen tutkija J. Karppinen näkee tämänkin asian positiivisen puolen, sillä hänen mukaansa tämä luonnollisesti tarkoittaa ainoastaan sitä, että Suomen hyvän terveydenhoidon takia sairaudet havaitaan paremmin kuin muissa maissa. Heureka!
Jep. Jep. Sairasta porukkaa ollaan mutta sitäkin onnellisempia.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home