Pipti paip

Aksentit ovat melko hupaisa mutta myös ajoittain hiuksia nostattava ilmiö maailmalla. Moni kieliä opiskellut muailmalle lähtijä on saanut karvaasti kokea, että vaikka kuinka kuuliaisesti olisi päntännyt jokaisen sanamuodon epäsäännöllisyyksineen päivineen ja verbin taivutuksen kierteillä ja ilman, niin kun natiivien kanssa koettaa alkaa kommunikoimaan nouseekin se kuuluisa kielimuuri eteen.

Me emme olleet opiskelleet tagalogia ennen Asian toiselle laidalle lähtöä sillä meidän oli annettu ymmärtää, että kyllä englannilla pärjää. Eikä siinä mitään. Kyllä me pärjäsimme. Heti kun korvamme harjaantuivat suodattamaan kuulemamme ”pipti paip”-kanavan kautta. Antakaahan kun täsmennän.

Eräänä päivänä isäntä joutui höristämään korviaan lokaalin kanssa keskustellessaan oikein olan takaa (kuvainnollisesti). Lokaali oli isännän hintakyselyyn vastannut ”pipti paip pipti”. Tuuheita kulmakarvojaan nostellen isäntä oli pyytänyt keskustelukumppaniaan toistamaan sanomansa samalla omassa päässään käyden läpi kaikkien osaamiensa kielien numerot (mukaan lukien ruotsin), kunnes hänelle valkeni: ”55.50 – fifty five fifty”.

Aivan kuten ranskankieliset eivät osaa ääntää h-kirjainta, britit ä tai ö-kirjaimia, tai kun suomalainen kamppailee th-äänteen kanssa englannissa (esim. ”the” sanassa), natiiville pilippiiniläiselle f-kirjain menee yli hilseen. Tämän kommervenkin älyttyämme elo olikin helppoa.

Sitä mietin kyllä edelleen, miten asia sujuu toisin päin, kun härmäläinen tilaa ulkomailla huonepalvelusta: ”Tuu tii tu tööti tuu”.