Yhdestoista hetki

Pienellä saarellamme käy vilske tällä viikolla ja ainokainen piskuinen kansainvälinen lentokenttä on ahkerammassa käytössä kuin parhaimpana turistisesonkina. Tuntuu, että kohta täältä ei enää puutu kuin itse paavi ja Kalle Kustaa Korkki. Visiitillä on pohjois-irlantilaiset, jenkit, britit, norskit… Kaikki mukamas tuomassa rauhan viestiä… Että älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö riidellä ja sapeleitanne kalistella. Eikö 20 vuotta verenvuodatusta jo riitä?

Ja kuunteleeko kukaan – tai paremminkin – kuuleeko kukaan, kysyn vaan.

Odotukset ovat kovat ja kansa pidättelee hengitystään uskoen tänään saapuneen rauhansovittelijan tuottavan ihmeen hetkellä, jolloin hallituksen ja vapaustaistelijoiden solmima aseleposopimus on lähinnä etäinen, hämärä muisto, moneen kertaan lukemattomien paramilitaristien hyökkäysten ja miinaräjähdysten pirstaleiksi silppuama dokumentti. Lehdistö seuraa toiveikkaana sovittelijan jokaista askelta vaikka vain muutama viikko sitten tyyppiä vastaan vyörytettiin häikäilemättömiä henkilökohtaisia syytöksiä miltei jokaisen sanomalehden mielipidepalstalla ja pääkirjoituksessa. Väärän värisen tukan ja kansallisuuden lisäksi tyyppi on puolueellinen, kuulemma. Mutta kun hätä on suurin niin vastenmielisinkin sovittelija näemmä käy.

On masentavaa seurata vierestä kuinka tämä kansa toistaa toistamasta päästyään samoja vanhoja virheitään. Vaikka sotaa on käyty lähes 20 vuotta ei ihmiset näytä viisastuvan. Rähinät jatkuu vaikka asiaan ovat sovittelu tai sotiminen mielessään ajan myötä sekaantuneet lähes kaikki mummolan vaaria lukuun ottamatta. Karu fakta, joka ei näy täkäläisille auenneen on, että loppupeleissä ei kuitenkaan mikään sovittelija, oli hän samoalainen, madagaskarilainen tai marsilainen, voi yksin saada sovintoa aikaiseksi. Kyllä siihen tarvitaan osapuolien tahtoa – nimenomaan ja lähes yksinomaan sitä – ratkaista ongelmansa. Mutta kuten tässä maassa on niin usein valitettavasti tapana, harva myöntää omat virheensä vaan löytää sen aina toisesta. Eli jos ja kun sovintoa ei löydy on se ainakin sovittelijan syytä. Ja tietysti ennen kaikkea sen toisen osapuolen.

Ettei nyt vaan olisi se kuuluisa viimeinen oljenkorsi hyppysissä. Yhdestoista hetki viisarin kohdalla. Toivon vaan, että porukalla ei kellot jätätä.