Asian laidalla

... ja toisinaan laidan yli. Härmäläinen huuhtoutuneena Aasian laidalla trooppiselle saarelle – miltei uimaetäisyydellä lähimmästä mantereesta – jolla ajetaan päivittäin väärällä puolella tietä ja syödään sormin. Elämää täältä sinnepäin katsottuna.

perjantaina, kesäkuuta 02, 2006

DIGI-bussi


Liikenne- ja viestintäministeriön lanseeraama uusi DIGI-bussi alkaa kiertämään Suomea tänään maamme pääkaupungista Helsingistä. Tämä suomalaisen tutkimus- ja kehitysyhteistyön kertakaikkinen huipputaidonnäyte on ainut laatuaan maailmassa ja paljastetaaan suurelle yleisölle nyt ensimmäistä kertaa. Odotukset tämän uuden innovaation osalta ovat matemaattis-teknis-suuntautuneissa piireissä korkealla, noin 1,3 kilometrissä.

Viimeistä huutoa olevien digitaalinäyttöjen ja -mittaristojen lisäksi tässä uraauurtavassa, joidenkin luonnehdintojen mukaan jopa ”avaruusaikamaisessa” kulkuvälineessä on kuvaviestillä käynnistettävissä oleva tupakansytytin ja ns. kolmannen sukupolven langaton äänitorvi, joka soittaa Suomen euroviisuvoiton kunniaksi true tones sävelmää Hard Rock Hallelujah.

Uudessa DIGI-bussissa matkustaja voi aloittaa matkansa mihin kellon- tai vuodenaikaan tahansa riippumatta muista matkustajista tai kuljettajan kesälomista. Matkustaja voi aloittaa matkanteon myös mistä tahansa pysäkiltä, mistä tahansa paikkakunnalta – vaikka omalta sohvaltaan – vain kaukosäätimen napin painalluksella.

Uuden digitekniikan ansiosta entiseen ANALOGISEEN-bussiin verrattuna matkan laatu DIGI-bussissa on vertaansa vailla. Se on äänetöntä, mautonta ja hajutonta paitsi, jos kuski on juhlinut myöhään edellisenä iltana. DIGI-bussi on myös vähemmän altis ulkoisille häiriöille kuten töyssyille kuin vanha analoginen. Matkan reitityksen voi valita useista versioista edellyttäen tietenkin, että matkasta on olemassa erilaisia reittejä.

DIGI-bussissa voi tehdä myös paljon muutakin kuin matkustaa. DIGI-bussissa voi nimittäin lasketella, painia, sukeltaa, ratsastaa, miekkailla ja pelata tammea. Siellä toimivat myös Internet, sähköposti, posti ja vesiposti sekä monet vuorovaikutteiset palvelut, kuten sähköinen kauppa ja kartturin puolen kampauspeili.

DIGI-bussi kiertää kahden viikon aikana 10 paikkakunnalla.

Tarkkaile postiasi.