Neljäskymmenesensimmäinen kerta se toden sanoo!

There’s no business like show business. Näillä sanoilla voisi kiteyttää menneen viisu-euforisen viikonlopun jälkeiset tunnelmat. Lordin monsterispektaakkeli sai Euroopan ja Eurooppa-Wanna-be kansat polvilleen ja miltei kaikki härmäläiset onnesta sekaisin muutamia tosikoita lukuunottamatta. Leijonatkin karjuivat kanukit kumoon Hard Rock Hallelujah’n tahdissa sunnuntaina Riikassa. Ruotsin Carola sai jäädä Ateenassa nuoleskelemaan näppejään ja Tom Tom Tom kääntyi haudassaan. Kyllä nyt kelpaa olla rinta rottingilla ja erilaisesti ylpeä. Päätä en minä ainakaan laita pensaaseen enkä paperipussiin niin kuin eräs häpeästä hyperventiloiva kommentaattori YLE:n sivuilla.

On positiivista, että yhä enenevässä määrin rasismin, muukalaisvihan ja vähemmistövastaisuuden riivaamassa Euroopassa ihmiset äänestivät näinkin oudon ja erilaisen biisin, bändin ja maan voittajaksi. Toivottavasti se kertoo kasvavasta suvaitsevaisuudesta vaikkakin myös todennäköisesti protestista massajeejeepopmusiikkia vastaan. Sitä paitsi, se kuka ottaa Euroviisut niin vakavasti ettei kestä Lordin voittoa sitä tikulla silmään. Silloin kannattaa lakata seuraamasta koko viisuja. Ylipäänsä televisiota ei kannata avata saatika omistaa.

Iloista on kuulla, ettei Lordin pojilla ole viisumenestys ainakaan vielä noussut sinisristi-silinteriin. YLE informoi näet, että Tomi Putaansuu oli vedonnut Suomen mediaan ja kansaan, jotta yhtyeen jäsenet saisivat mennä rauhassa kotiin ja saunaan. Prioriteetit tuntuu olevan kohdallaan.

Eipä tähän voi muuta kiteyttää kuin AC/DC:tä lainaten:

It’s a Long Way to the Top If You Wanna Rock’n Roll!!!

Meinaan 41 vuoden pituinen matka.