Hammasta ulkoiluttamassa

Kerran kuussa saarellamme vietetään täyden kuun päivää. On varmasti sanomattakin selvää, että nämä mollotus-päivät ovat pyhiä eli useimmille vapaapäiviä. Melkein kaikki ja AINA ainakin julkisen sektorin työntekijät pitävät silloin rokulia. Mitenkäs muutenkaan tämä maa killuisi Eniten Juhlapyhiä Maailmassa-listan kärkipäässä ellei johtopaikalla Maailman Tehottomin Julkinen Sektori-listan lisäksi. Moista kyseenalaista kunniaa muuten edistää myös kätevästi se, että jos ja kun ko. kuutamopäivä sattuu viikonlopulle saavat julkisen sektorin peukaloiden pyörittäjät seuraavan maanantain vapaaksi noin niin kuin ”hyvitykseksi”. Mistä hyvästä, en ole vielä keksinyt.

Mutta palatakseni itse aiheeseen. Minä pidän näistä em. päivistä yleensä ja siksi, että silloin tavanomainen kannibalistinen liikenne on olematonta ja autolla matkustaminen miltei miellyttävä kokemus, josta voi selvitä hengissä. Yleensä näinä päivinä saatan myös parvekkeellamme seisoessani kuulla omat ajatukseni kymmenien tuhansien pakokaasuja syytävien autojen äänitorvien ja tuhansien jo parhaat kilometrinsä 30 vuotta sitten nähneiden bussien jurmuttavien moottorien sijaan. Bonuksena voi kuutamopäivinä joskus spotata ronsun tai 37 sillä kärsäkkäät kuuluvat saarellamme olennaisena osana ko. pyhien juhlintaan.

Jottei uskottavuuteni katoaisi totaalisesti ja tämä menisi aivan ylettömäksi suitsutukseksi niin mainittakoon nyt kuitenkin se, etteivät kaikki tämmöiset pyhät ole todellakaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Kotipuistossamme näet kuutamopäivinä kokoontuu joukoittain uskovaisia erinäisiin hartaus- ja meditaatiohetkiin.

Minulle ei ole vielä auennut miten ko. tilaisuudet edistävät millään tavoin ihmisten (i) mielenrauhaa; ja (ii) henkistä tasapainoa, sillä meidän kotonamme ne ovat lähinnä kaukainen haave tällaisina päivinä. Puistosta kantautuva meditaatioon jollain tavalla liittyvä joilaus saa näet ikkunalasimme helisemään ja herkät mielemme järkkymään. Joikaus on nimittäin kätevästi mutta meidän kannaltamme pirullisen salavihkaisesti tuotu miltei parvekkeellemme asti kaiuttimien avulla, joita on ripoteltu puiston läheisyyteen ja yleensä jopa korttelien päähän puistosta. Viis siitä ettei läheskään kaikki puiston ympärillä asuvat ihmiset kuulu ko. meditaatioporukan uskontoryhmään ja kokee moisen meluamisen lähinnä kotirauhan häirintänä.

Puistojoilauksen lisäksi kaupungilla ilmenee joskus myös juhlakulkueita, jotka – arvannette kai – pysäyttävät vähäisemmänkin liikenteen vähintään vartiksi ja yleensä kolmeksi. Tämä tapahtuu, jos ei muuten niin autoilijoiden kiusaksi ja koska liikennepoliisit eivät osaa hoitaa hommaansa tai ovat ymmärtäneet toimenkuvansa väärin – liikenteen sujuvan etenimisen sijaan he kokevat missiokseen tehdä siitä mahdollisimman hankalaa.

Eilen oli jälleen kerran täyden kuun päivä. Kun minä muutaman muun onnettoman EI julkisen sektorin työntekijän kera huhkin töissä kuin pieni eläin papereitani ahkerasti siirrellen, oli kaupungilla kuutamopyhään sopivaa aktiviteettia. Siellä nimittäin ulkoilutettiin hammasta.

Ei, näytössänne ei ole vikaa. Porukat hilasivat juhlakulkueessa täkäläisille uskovaisille tuiki tärkeää ja suunnattoman arvokasta hammas-pyhäinjäännöstä ympäri kaupunkia. Sinänsä tämä on melko epätavallista, sillä hammas on yleensä visusti lukittuna erään kaukaisen temppelin ovien taa eikä sitä pääse näkemään kukaan (joka herättää luonnollisesti kysymyksen onko ko. hammasta edes olemassa mutta jääköön tämän pohdinta toiseen kertaan).

Hampaan – oli se sitten pyhä tai ei – ulkoiluttaminen saattaa joillekin lukijoille kuullostaa koomiselta. Ja niin kai se onkin. Mutta mitä on odotettavissa maassa, jossa jouluaattona 2003 juhlistettiin munkin paistoa sillä aikaa, kun me ainoastaan joulupukkiin uskovat pohjois-eurooppalaiset yritimme väkisin suljettujen ovien ja avattujen lahjapakettien takana epätoivoisesti viettää joulua. Enkä munkilla tarkoittanut nyt sokeroitua tai kuorrutettua taikinamötikkää vaan oranssiin kaapuun pukeutunutta mies-merkkistä tietyssä uskossa olevaa henkilöä.

Se pistää miettimään. Tai sitten ei.

Munkkipossu on muuten suosikkikahvileipäni.