OGLE-2005-BLG-390Lb

Tiedättekö mikä tai kuka on OGLE-2005-BLG-390Lb? Minä tiedän. Se ei ole uusi alkuaine, kaljuutta aiheuttava geeni tai oluenlisäaine.

YLE uutisoi männä viikolla ”Maan kaltaisesta planeetasta”, joka killuu jossain Linnunradan tuolla puolen, 20,000 valovuoden päässä meistä. Tämä Telluksen kaukainen serkku kantaa niemeä OGLE-2005-BLG-390Lb. Mikä tekee tästä lohkareesta kiinnostavan on se, että tutkijoiden mukaan OGLE-2005-BLG-390Lb on toistaiseksi tunnetuista planeetoista eniten Maan kaltainen. Itse asiassa, tiedehenkilöt pitävät löytöä uraauurtavana askeleena elämälle suotuisten planeettojen etsinnässä!!!

Mielestäni ja ehkä joidenkin kannattajienikin mielestä tämä on keskimääräistä jännittävämpi avaruusuutinen! Ennen kuin kuitenkaan ostatte IKEA:sta kotona koottavan avaruusreketin josta puuttuu viisi mutteria, ilmoittaudutte NASA:n koekaniineiksi tai seuraavalle kansalaisopiston järjestämälle klingonin-kielen kurssille niin tietäkää tämä:

OGLE-2005-BLG-390Lb – tai meidän kesken ”Ougi” vaan – ei YLE:n tiedon mukaan näy ihmisen rakentamilla laitteilla (mutta apinoiden kyllä?). Ainoastaan planeetan painovoiman aiheuttamat liikkeet muissa taivaankappaleissa ovat havaittavissa. Tämän lisäksi Ougin pintalämpötilan arvioidaan olevan kirpeän -220 Celsius asteen tienoilla. Eli toisin sanoen kukaan ei ole nähnyt Ougia mutta siellä arvioidaan olevan kylmempi kuin Näätämössä nyt.

Että sitä (linnun)rataa.

Muistakaa pakata villahousut mukaan matkalle. Ja voima olkoon kanssanne, sillä totuus on tuolla ulkona.

Käy Mäntyniemeen

Puolivallaton leskimies on myöntänyt häviönsä. Tappion torjumiseen ei auttanut edes vaalikaravaanin kierrättäminen kaikkien pääkaupunkiseudun ostoskeskusten kautta lauantaina eikä ilmaisten kahvipussien jakaminen Turkulaisille kaffen-nälkäisille äänestäjille sunnuntaina. Vaikka Saulin mukaan demokratia voitti ja Helsingin Sanomat puolestaan laski vaaleissa olleen kaksi voittajaa, virallisen äänten laskun mukaan se oli kyllä Tarza, joka hoiti homman himaan.

Tarzan pysytellessä puikoissa Sauli palannee Luxemburgiin investoimaan Euroopan rahoja. Siitä hyötyy hänen mukaansa myös Suomi. Sitä miten, ei hän tarkentanut. Vaikka moni toiveikas ehti jo leipoa Saulista uutta Mattia, ei pääministeriys häntä kuulemma kiinnosta. Onneksi sentään kuitenkin jotakuta! Matti – viekas kettu – aloitti eduskuntavaalikampanjansa jo ensimmäisen kierroksen tulosten selvittyä. Hän on kuulemma käytettävissä piäministeriksi. Kunhan vaan ei ”Tasavallan Mittainen” nuolaisisi ennen kuin tipahtaa. Vielä ehtii Matti monta mottia halkoja hakata ennen sitä.

Tarza – omien sanojensa mukaan yhtä kokemusta viisaampana – on sen sijaan luvannut olla tulevaisuudessa entistä rohkeampi. Mitä se sitten tarkoittaneekaan…

Katastrofin hallintaa

Tässä päivänä muutamana olemme saaneet saaren sanomalehdistä ja tiedotusvälineistä lukea, kuulla ja nähdä, että joukko täkäläisen suurimman oppositionpuolueen edustajia on loikannut tai on loikkaamassa hallituspuolueen riveihin. Sinänsä tämä ei ole mitään uutta eikä hätkähdyttävää eikä juuri uutisoimisen arvoista, sillä moinen on lähes päivittäin toistuva poliittinen urheilulaji ja ajanviete tässä maassa. Ruohohan on tunnetusti vihreämpää aidan, ja tässä tapauksessa puoluerajan, toisella puolen. Ideologiat, vakaumukset tai äänestäjävalitsijakunnan mielipide ei paljon merkkaa, hidasta eikä estä, kun tarjolla on ministerinsalkku tai muuta kivaa.

Tällä kertaa tosin vaikuttaa siltä, että hiljakkoin puikkoihin valitun presidentin arvostelukyky on heikentynyt keskimääräistä paljon enemmän. Hän on näet mennyt ja nimittänyt yhden loikkareista Katastrofi Hallinnon Ministeriksi.

Tämähän tarkoittaa käytännössä presidentin vallastaluopumista!!!

Tämä maahan on yksi suuri KATASTROFI !!!!

Maan korrekti nimikin tulisi olla Sosialistinen Demokraattiinen Katastrofi Tasavalta. Sanan ”Demokraattinen” voisi kyllä oikeastaan jättää pois...

Kuusta Geneveen

Väärän-värisellä tukalla ja -merkkisellä passilla varustettu rauhansovittelija lupasi tässä päivänä muutama, että jos vain saaremme pitkäaikaisen konfliktin osapuolien on tarvis, voidaan seuraava neuvottelukierros järjestää vaikka kuussa. Aika paljon luvattu.

Vaikka NASA jo tämän takia ehti tilata sukkuloihinsa uudet kokolattiamatot sekä tulppien ja öljyn vaihdon, ja ISS:llä (International Space Station – Kansainvälinen Avaruusasema) pedattiin varmuuden vuoksi vierasvuoteet valmiiksi pitkämatkalaisia varten, ei riitapukarien onneksi tarvitse kuitenkaan kuuhun lähteä.

Sopivat nimittäin tapaavansa Sveitsissä – enkä nyt tarkoita sitä hiihtokeskusta Hyvinkään kupeessa. Käyhän sekin. Karumpiakin paikkoja nimittäin löytyy.

Meidän isäntä olisi nakannut pukarit Antarktikselle telttamajoitukseen muutamaksi viikoksi miettimään asioita. Olisivat pojat löytäneet sovun todennäköisesti alta aika yksikön.

Suurin ja kaunein

Taannoin, kun olimme isännän kanssa Aasian toisella laidalla opinto- ja virkistysmatkalla päädyimme juhliin, jossa kohtasimme joukon meille tuntemattomia maamiehiämme. Tummista puvuista, kravateista ja nenän asennosta päätellen porukka oli liike-elämän palveluksessa. Koska ko. päivä sattui olemaan 6.12. teki mielemme hiukan harjoituttaa suomenkielen taitojamme Kalevala-riimien lausunnan merkeissä muiden härmäläisten keskuudessa sen sijaan, että olisimme kaveeranneet lokaalien kanssa. Rohkaisimme siksi mielemme, kampasimme kaljumme piiloon ja päätimme vaivihkaa lähestyä tuota pukulaumaa pohtien samalla kuumeisesti olisiko suomenkielentaitomme riittävä tullaksemme ymmärretyksi porukan keskuudessa.

Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitsemme kuin monsuunisade Bengalinlahdella, kun saimme ymmärrettävän vastauksen härmäksi tavaamaamme tervehdykseen. Pientä sähköisyyttä tosin oli havaittavissa heti keskustelumme alusta lähtien. Jostain syystä joillekin – ja tässä tapauksessa näille tummapukuisille – suomalaisille pikku puhe eli ns. small talk on käsittämättömän väkinäinen ellei mahdoton akti, joka vaikeutti keskustelun jouhevaa etenemistä koko lailla paljon.

Sosiaalissuuntautuneena ja joidenkin psykologien mukaan jonkin asteen ekstroverttinä tyyppinä yritin tässä junkkari-porukassa kehittää keskustelua ja utelin keskustelun aukaisuna pukumiehiltä minkä firman leivissä miekkoset elantonsa tienasivat. Mikään eloonjäämis-, kokkaus-, piirustus- tai ensiapukurssi ei ollut valmistanut minua vastaukseen, jonka sain.

”No se SUURIN JA KAUNEIN”, sanoivat nuo olutlasejaan pontevasti puristelevat ja sitäkin reippaammin niitä tyhjentelevät, punaposkiset, olemattomiin partoihinsa myhäilleet suomi-pojat.

Suurin ja kaunein? Minun piti pysäyttää tavallisesti villinä eteenpäin laukkaavat ajatukseni, kelata kolme sanaa taaksepäin ja pariin kertaan hidastuksella maistella kuulemaani – sen verran ylimielisvivahteisen korni oli saamani vastaus. Sekunnin tuhannesosan teki mieleni dramatiikkaa ja komiikkaakin hakevasti pärskäyttää juuri hörppäämäni valkoviini siemaus pukukuoron päälle mutta hillitsin itseni kuitenkin, tyytyen vastaamaan lakonisesti mutta myös tietyn merkityksellisyyden äänensävyssäni säilyttäen: ”Ahaaaa. Okei…”

Asiaan en sen kummemmin alentunut porautumaan, koska junkkareille oli näemmä itsestään selvyys, että jos he (tai joku muu suomalainen tai Telluksen kansalainen?) ilmoittaa olevansa sen SUURIMMAN JA KAUNEIMMAN palveluksessa niin asiahan on päivän selvä asia, kirkossakuulutettu juttu, yleinen tieto, selvä kuin pläkki. Pokerinaamalla, minä silmääni räpäyttämättä, siis jatkoimme väkinäisen oloista keskusteluamme junkkarit vähitellen sitä notkistaen väkijuomien voitelemana.

Jaa minkäkö firman palveluksessa miekkoset sitten oli? Ei siihen kuulkaa tarvittu vainukoiraa, Sherlock’ia, Poirot’ia, suurennuslasia eikä CSI’ta. Koska olimme maassa, jossa asuu väkilukuun nähden maailman hulluin tekstari-kansa kyseessä oli tietenkin maamme ”viilein” keulakuva-yritys eli erään nimeltä mainitsemattoman langatonta kommunikaatioteknologiaa valmistavan putiikin porukka…

Connecting people. Disconnecting families. Vai miten se nyt meni?

Ei siinä mitään. Sellaisen merkkiseen härveliin minäkin puhun päivittäin mutta onneksi en ko. junkkarien kanssa. Siitä tulisi aika yksipuolinen ja pitkästyttävä – ei suurin eikä kaunein – keskustelu.

Yhdestoista hetki

Pienellä saarellamme käy vilske tällä viikolla ja ainokainen piskuinen kansainvälinen lentokenttä on ahkerammassa käytössä kuin parhaimpana turistisesonkina. Tuntuu, että kohta täältä ei enää puutu kuin itse paavi ja Kalle Kustaa Korkki. Visiitillä on pohjois-irlantilaiset, jenkit, britit, norskit… Kaikki mukamas tuomassa rauhan viestiä… Että älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö riidellä ja sapeleitanne kalistella. Eikö 20 vuotta verenvuodatusta jo riitä?

Ja kuunteleeko kukaan – tai paremminkin – kuuleeko kukaan, kysyn vaan.

Odotukset ovat kovat ja kansa pidättelee hengitystään uskoen tänään saapuneen rauhansovittelijan tuottavan ihmeen hetkellä, jolloin hallituksen ja vapaustaistelijoiden solmima aseleposopimus on lähinnä etäinen, hämärä muisto, moneen kertaan lukemattomien paramilitaristien hyökkäysten ja miinaräjähdysten pirstaleiksi silppuama dokumentti. Lehdistö seuraa toiveikkaana sovittelijan jokaista askelta vaikka vain muutama viikko sitten tyyppiä vastaan vyörytettiin häikäilemättömiä henkilökohtaisia syytöksiä miltei jokaisen sanomalehden mielipidepalstalla ja pääkirjoituksessa. Väärän värisen tukan ja kansallisuuden lisäksi tyyppi on puolueellinen, kuulemma. Mutta kun hätä on suurin niin vastenmielisinkin sovittelija näemmä käy.

On masentavaa seurata vierestä kuinka tämä kansa toistaa toistamasta päästyään samoja vanhoja virheitään. Vaikka sotaa on käyty lähes 20 vuotta ei ihmiset näytä viisastuvan. Rähinät jatkuu vaikka asiaan ovat sovittelu tai sotiminen mielessään ajan myötä sekaantuneet lähes kaikki mummolan vaaria lukuun ottamatta. Karu fakta, joka ei näy täkäläisille auenneen on, että loppupeleissä ei kuitenkaan mikään sovittelija, oli hän samoalainen, madagaskarilainen tai marsilainen, voi yksin saada sovintoa aikaiseksi. Kyllä siihen tarvitaan osapuolien tahtoa – nimenomaan ja lähes yksinomaan sitä – ratkaista ongelmansa. Mutta kuten tässä maassa on niin usein valitettavasti tapana, harva myöntää omat virheensä vaan löytää sen aina toisesta. Eli jos ja kun sovintoa ei löydy on se ainakin sovittelijan syytä. Ja tietysti ennen kaikkea sen toisen osapuolen.

Ettei nyt vaan olisi se kuuluisa viimeinen oljenkorsi hyppysissä. Yhdestoista hetki viisarin kohdalla. Toivon vaan, että porukalla ei kellot jätätä.

Tuulta ja torvisoittoa

Kuten jo ehkä taannoisesta torvijutustani kävi ilmi on auton äänitorvi lähes tulkoon korvaamaton kapine tällä saarella miltei tilanteessa kuin tilanteessa.

Auton torven soitto voi meidän saarella tarkoittaa monia asioita. Torven soitto täällä on kuin autojen (ja/tai kuskien) välillä käytävää non-verbaalista keskustelua, josta aion jonain päivänä tehdä väitöskirjan. Tässä esimerkkejä muutamista merkityksistä:

Hei! Minulla on torvi.

Hei! Minä olen torvi.

Huomio! Liikennevalo on punainen. Mene!

Huomio! Liikennevalo on punainen. Kun se kohta vaihtuu vihreäksi niin mene!

Huomio! Liikennevalo on vaihtunut vihreäksi sekunnintuhannesosa sitten. Mitä vielä viivyttelet???

Huomio! Olen takanasi.

Varo! Aion ohittaa sinut.

Varo! Olen ohittamassa sinua.

Varo! Olen ohittanut sinut.

Kiitos että väistit.

Ole hyvä.

Huomio! Aion kääntyä seuraavassa risteyksessä.

Huomio! Aion kääntyä jossakin risteyksessä.

Väisty! Olet edessäni.

Väisty! Minulla ei ole kiire mutta aina kuitenkin kiireempi kuin sinulla.

Väisty! Olet ruma.

Väisty! Sinulla on pienempi (auto) kuin minulla.

Huomio! Olen VIP (Very Idiotic Person) ja sinun tulee väistää minua ja suudella maata jalkojeni alla.

Varo! Ajan vastaan sinun kaistallasi mutta sinun tulee väistää koska olet väärällä kaistalla.

Hei kaikki kanssa-autoilijat! Olen yleinen vaaratekijä liikenteessä, ja kykenemätön pysymään omalla kaistallani sekä käyttämään autoni taustapeiliä, sivupeilejä ja vilkkua ynnä muita autooni asennettuja turhanpäiväisiä vipstaakeleita mutta torvea osaan soittaa!

* * * * *
Automme äänitorvi saatiin muuten kuntoon tai sitä ehostettiin lisätorvilla ja se on nyt entistä moniäänisempi. Soi kuin sisävesihinaaja.

TÖÖÖT!!!

Suuri valinta

Rankkaa tämä kansalaisvelvollisuuksien täyttäminen. Työstähän tämä melkein käy. Jo toistamiseen muutaman viikon sisällä pitää ravata uurnilla. Suoritin taas tänään Suomen tasavallan kansalaisena perustuslaillisen oikeuteni mukaisen kansalaisvelvollisuuteni suuresta isänmaan rakkaudesta. Suuren valinnan edessä pienen maan keskikokoinen kansalainen joutuu pohtimaan tarkkaan ja hartaasti mitä paperilappuselleen oikein riipustaa. Kopissa voi monelta mennä tovi jos toinenkin, sillä nyt on tosi kyseessä.

Kolmonen vai ysi. Ysi vai kolmonen. Kolmonen-vai-ysi. Ysi vaiko sittenkin kolmonen. Kolmonenvaiysi. Ysi-ysi-ysi. Kolkki-kolkki-kolkki. 3 eller 9. 9 vai 3. 3-9-3-9-3-9-3-9-3-9-3-9-3-9-3-9-3-9. Kolme kertaa kolme on yhdeksän. Ysin neliöjuuri on 3. Ottia tuota. Mitenköhän tämä nyt…? Kumpikohan noista…? Ollako vaiko eikö olla? Mutta entä jos sittenkin…? Ketä ne olikaan…? Kuka on tuo mies? Hei, hassun näköinen täti? Vaikutatte tutulta? Käyttekö useinkin täällä? Palaako? Entten tentten? Viipula vaapula? Kruuna vai klaava?

TARZA vai SAUKKI???

On se kuitenkin vaan niin mukavaa, kun saa vihdoin rykäistyä numeron paperille. Mieli virkistyy, askel kevenee ja aurinko paistaa taas risukasaan. Yöunia ei tarvitse enää menettää suurta valintaa puntaroidessa. Ruokakin maistuu taas. Ja kansalainen voi jälleen alkaa miettimään tyhjänpäiväisiä asioita.

Huoooookaus.

Uskollisen ystävän viimeinen henkäys?

Voi tätä härän (LUE: hädän) päivää!!! Voi meitä poloisia paitaressuja!!!

Jokapäiväisen tehtävänsä valittaen tekevä uskollinen, pitkiä päiviä kaihtamaton, itseään säästämätön luottotyökalumme, ystävämme, tieauramme, työjuhtamme on viskannut lusikan nurkkaan, sanonut sopimuksensa irti, ottanut pitkät ja heittänyt pyyhkeen kehään.

Kyllä. Uskollisen automme vielä uskollisempi äänitorvi on näillä näkymin, tähän epätäydelliseen tietoon perustuen, päästänyt vihon viimeisen henkäyksensä ja vaiennut ikiajaksi.

Torvi alkoi nikotella viime perjantaina matkaillessamme kauas saaremme etelärannikolle. Isäntä yritti jo kesken matkan puhaltaa henkeä äkkinäisesti puolet desibeleistään menettäneeseen toveriimme, mutta turhaan. Toisen, kolmannen eikä neljännenkään elvytyskerran jälkeen ei kosmokseen kadonneita desibelejä löytynyt edes korpikuusenkannon alta. Siinä ei auttanut edes sähköshokit, lohkolämmitin, ajotietokone, pikaliima, kolmen kilon hienosäätöleka, kolvaus, hitsaus, teippaus, peippaus, korttitemput, benji-hyppy, läpinäkymätön teippi, erikeepperi eikä kääntyminen Allahin, Isä Meitän, Buddhan, eikä Shivan puoleen.

Oikeat kauhun hetket koimme kuitenkin vasta tänään, kun uskollinen toverimme hiljeni TÄYSIN!!! Kyllä. Vaikka kotiin päästyämme isäntä rempoi ja manasi pohkeitaan myöden konepellin alla ei ääni palannut. Ei edes inahdus.

Viimeinen toivomme on nyt sulakkeen varassa, joka todennäköisesti täytyy tilata erikoishitaaaaaaaaaaaannnnaaaa laivarahtina Jaappanista ellei sopivaa sulakkeenluovuttajaa saareltamme löydy.

En tiedä miten autoilusta ilman uskollista ystäväämme tulee mitään. Ilman äänitorvea ajaminen täällä on kuin ilman suuntavilkkua, valoja ja peilejä ajaminen Suomessa.

Erityisesti isännälle tämä ottaa koville.

Molo Wrapper

Köh.

Olen pantannut tätä kuvaa jo liiankin kauan. Tällaista ne myyvät ruokakaupan kylmätiskissä Pilippiineillä (osuvasti) !!!!



Älkääkä kysykö mitä paketti pitää sisällään. En tohtinut kysyä.

Jännitystä vaalikansan elämään

Viimeisimpien mielipidetiedustelujen mukaan Suomen pressanvaalit ovat menemäisillänsä toiselle kierrokselle. Tarza ei olekaan enää varmuudella saamassa 50 prosenttia äänistä. (Olisi seurannut kampanjaehdotustani!)Ajattelin, että kun en aikani kuluksi juuri tällä minuutilla mitään muutakaan keksi niin annan oman panokseni vaalien avittamiseksi toiselle kierrokselle seuraavan ilmaisen SAULI-mainoksen avulla, ihan vaan lämpimikseni ja pitääkseni jännityksen yllä.

Ja miksi Sauli? No koska ”Sale” on selkeästi hakoteillä. Miettikää nyt: duunarin-kaveri-eko-Sauli. Pliiiiis.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Osta sinäkin nyt itsellesi uusi Eko-Sauli

Vain ysi-ysi ysi-ysi. Vaatehuoneelta!

Eko-Sauli paasaa ekologiikan, energiansäästämisen ja elintarvikeomavaraisuuden puolesta biokaasun voimalla ilman pakokaasupäästöjä ja kasvihuonekaasujen ylituotantoa.

Nyt jokaiseen kotiin!!!

Sopii myös duunarille!!!

Kun ostat kaksi saat kompostorin Saulin päälle!!!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Joskohan nyt menisi toiselle kiekalle. HIIIII-OPP!!!!

Vianmääritystä

Ollapa nyt jossain muualla kuin täällä. Vaikka hermot on lepuutettu, viilennetty ja acu-hierotutettu (kyllä, se on sana) pohjolan jäätävässä kaamosilmastossa, silti jokin täällä saarella elostelussa on nyt vialla. Miltei ahistaa. Onkohan härmäläisellä nyt mitta tullut täyteen tätä aasialais-pelleilyä vai nousinko männä viikolla lentokoneesta väärällä jalalla saaren kamaralle. En osaa oikein täsmentää mutta jokin on nyt mielessäni pielessä.

Töissä pauhaa ilmastointi niin etten omia ajatuksiani näe ja joudun värjöttelemään kolmen täkin alla hampaat kastanjettien lailla kalisten. Toisin on ihanaisessa koto-Suomessa, jossa autuaallisen ääneton sähkölämmitys takaa tasaisen lämmön pirtissä askaroivalle ihmislapselle. Viis siitä, että sen ruti-kuivattama huoneilma korventaa ihon karrelle, saa hengityksen vinkumaan ja sieraimet kuivumaan umpeen.

Aurinkokaan ei täällä enää paista. Mistä lie sekin ottanut itseensä. Ihan outoa meininkiä. Yleensä sonikka alkaa porotella joulukuun puolen välin aikoihin eikä anna tilaa sateenpoikasellekaan ennen kuin joskus maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Siis yleensä. Nyt kuitenkin saamme vettä niskaamme lähes päivittäin.

Kaamosväsymystäköhän tämä!?!

Lähettäkää aurinkoa ja lämpöä tänne etelään ja sassiin!!!